Home sweet home!!! ♥ Vietin edellisen vuorokauden aika lailla ilmojen teillä lennellen Suomeen. Fiiliksetkin ovat olleet hyvin korkealla! Sain ikimuistoisen vastaanoton ja olen hyvin hyvin onnellinen rakkaassa kotimaassani! Olen sekaisin onnesta ja tuntuu, että olen "paratiisissa" :) ♥

 Huomenna se koittaa… paras matka - Kotimatka!!!

1 aamua jäljellä Kenian Kisumussa. Tänään käytiin vielä Arin ja Mellan kanssa viemässä Siayaan terveisiä, hyvästejä ja vähän lahjoituksia Apondien perheelle. Herättiin viideltä ja kuudelta olimme jo bussissa matkalla Siayaan. Viiden aikaan iltapäivällä olimme jo takaisin Kisumussa. Siellä Siayassa tapettiin taas kana meidän kunniaksi.. sekkait se jotenkin aina hirvittää kun ne laittaa aina parasta pöytään vieraille täällä. Oli kiva tavata Apondit vielä kerran ja nyt on hyvä mieli lähteä matkaamaan kohti ihanaa Suomen maata.

 

Laukut on pakattu ja lentoliput tulostettu. Kaikki ylimääräiset vaatteet yms. mitä ei tarvita enää, on jaettu tutuille täällä. Tänään meinas käydä suihkussa vähän köpelösti, ku veden lämmitin meni oikosulkuun.. se alkoi rätistä, savuta ja palaa kun olin suihkussa ( ja pesemässä viimeistä kertaa nyrkkipyykkiä) juoksin ulos ja sammutin lämmittimen katkaisijasta.. sitten juoksin tuonne käytävälle pyyhe ympärillä. Hotellin väkeä alkoi tulla pikku sammuttimen kanssa meidän huoneeseen. Sammutus välineitä ei kuitenkaan tarvittu, riitti kun lämmittimestä katkaisi virran. Kävin Arin ja Mellan huoneessa suihkussa sillä aikaa, kun sähkömies kävi laittamassa uuden sähköjohdon pätkän kärtsänneen tilalle. Nyt kuulemma toimii taas… Iina ei uskaltanut mennä sinne kuitenkaan, vaan lähti juuri Elinan huoneeseen pesulle.:)

Perjantaina kävin vielä kotihoidossa töissä kahden vapaaehtoistyöntekijän mukana. Kävimme auttamassa yhtä sokeaa miestä ja käytiin ostamassa arkku yhdelle 107-vuotiaana kuolleelle vainajalle. Oli ihan mielenkiintoista tehdä kotikäyntejä slummialueella. Lopuksi tarjosin lounaan niille työntekijöille Nyanzan sairaalan kanttiinissa. Olen tyytyväinen, että jaksoin vielä mennä, vaikka ajatukset ovat jo kovasti kotimatkassa. Nyt on aika vaikeaa enää keskittyä oikein mihinkään.. J

 

Vielä muutamalla sanalla Zanzibaareista…. Lomaviikko Zanzibaareilla oli rentouttava. Minulla loppui maha oireilut ja olen ollut siitä asti ihan kunnossa. Tansaniassakin on sadekauden loppu menossa, joten kelit olivat sen mukaiset, mutta saimme myös nauttia päivän paisteestakin. Ensimmäisessä hotellissa ei tosiaan toiminut suihku, eikä sähköt.. saimme suihkuun kylmän vesiämpärin, mistä saimme valella kouralla vettä vartaloon. Siinä oli mökkitunnelmaa. Kolmas hotellimme oli taas erittäin loistava aivan meren rannalla. siinä oli myös kiva pieni allas ja rantatuolit. Hotellissa oli meriravintola. Ravintola oli kirjaimellisesti meren päällä jotain 20-30m korkeudessa. Sieltä oli aivan huikeat maisemat Intian valtamerelle. Minä tykkäsin olla siellä ihan hirveän paljon ja yritin imeä sen kaiken irti ja nauttia satasella siellä.

Matkasimme Zanzibaarien stone towniin paikallisella kulkuvälineellä Dala-Dalalla. Voi veljet, että siinä kulkupelissä oli tunnelmaa… siellä oli parhaillaan reilu neljäkymmentä ihmistä, ei toki kaikki sisällä vaan ihmisiä roikkui auton sivuissa ja loput olivat matkatavaroiden seassa auton katolla. Matka kesti reilu pari tuntia ja ihmisiä jäi välille ja saimme lisää tilaa istua siellä. yhden kylän kohdalla auto pysähtyi ja siellä oli hyvin paljon ihmisiä… minulle tuli sellainen olo, että siellä ei ollut turvallista ja toivoin että jatkaisimme pian matkaa. Maarit huomasi, että siellä oli tapahtunut jokin onnettomuus. Sellaista tajutonta veristä nuorta miestä kannettiin sinne meidän autoon. Sillä oli nenäverenvuoto, päässä reikä ja käsivarsista oli lähtenyt nahkanpaloja. Siihen keskelle lattiaa se laitettiin ja pian huomasimme, että sieltä tulee lisää potilaita.. sellainen vanha mies kannettiin sinne jolla oli vuotava haava päässä. Sen jälkeen dala dala olikin aika täynnä ja lähdimme vihdoin liikkeelle… jostain matkan varrelta poimimme ilmeisesti lääkärin kyytiin, joka otti hommat hansikkaaseen ja itsekin sain huokaista helpotuksesta. Minulla oli nimittäin sellainen olo koko ajan et mun tarttis mennä vähän auttamaan… kun kukaan ei tehnyt mitään… mutta minulla ei ollut mitään mukana, ei hanskoja ei mitään… sitten kun tietää nämä HIV prosentit täällä, niin ei paljon kiinnostanut mennä sotkeen itseä siihen vereen. No onneksi miehet saivat apua ja veimme ne sairaalaan. Se oli kiva nähdä, että ihmiset välittävät toisista ja laittavat menemään sairaalaan vahingon sattuessa.

Stone town oli tosi eksoottinen paikka. En ole mikään kaupunki tyyppi, mutta siihen kaupunkiin minä kyllä ihastuin. Kävimme maustemarkkinoilla ja kiertelimme ympäri kaupunkia. Nukuimme alkeellisessa, mutta puhtaassa hotellissa aivan ydin keskustassa. Illalla kävelimme merenrannalla ja katsoimme kun laiva lähti risteilylle. Söimme illallisella mereneläviä, jotka ovat ihan omaa luokkaansa siellä. En ole koskaan syönyt niin hyvää meriruokaa. Olimme lomalla! J

Yksi asia jäi vähän harmittaan.. ku ostin yhdeltä simpukka mieheltä sellaisen sateenvarjon, missä luki Zanzibar ja se oli hieno.. niin se jäi sinne Dala-dalaan… sniif.. mut onneksi se oli vaan santikka!

Tässä muutama kuva Zanzibaareilta...

reppureissaajat menossa ekaan hotelliinsa... :)

Rantapoika seuraa vailla... nuita oli siellä aika paljon ja kovasti olisivat halunneet keskustella.

olemme lähdössä snorklausretkelle tässä. Saimme lounaaksi tuona päivänä saaressa kuningaskalaa.. njam

Tässä näkymä siitä ihanan hotellin parvekkeelta... :) ihan mieletön paikka.

meriravintola.. 

kauppa

 

katunäkymää saaren itäpäästä

Dala-dala mistä kerroin... :) 

Maarit stone townin hotellissamme... 

 

Nyt viimeisen viikon Kisumussa olen ottanut rennosti. Olemme käyneet kivoissa paikoissa, missä vielä olemme halunneet käydä. Olen myös viettänyt aikaa Afrikkalaisten ystävieni kanssa. Tietenkin aikaa on myös mennyt pakkaamiseen ja ”mitä otan, mitä jätän” –sumplimiseen. Nyt on mukana mitä on ja on jätetty mitä on. 18 tunnin päästä olemme jo kotimatkalla. ei oikeasti tajua. Tunteet on nyt kyllä aika sekavat, täytyy sanoa. Toisaalta aika haikeat, mutta yhtä aikaa niiiin kutkuttavan onnelliset. Onhan se pakko fiilistellä nyt vähän… että on kerta kaikkiaan vaan niin niin niin erityisen mahtava lähteä Suomeen.. sinne suomen kesään… olen valmis!!! Olen valmis!!! Haluan kotiin!! Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joskus jonain päivänä löydän itseni uudelleen Afrikasta. J Erittäin paljon kiitoksia henkisestä tuesta, mitä oon saanu tälle keikalle teiltä kaikilta! se on oikeasti kantanut täällä niin monessa tilanteessa. Nähdään suomen suvessa! -S

Aamulla ylös klo 04.30 ja ei muuta ku kohti lentoasemaa. Meillä pyörähtää juuri viimeiset kaksi viikkoa käyntiin täällä Keniassa. Toisen niistä vietän siis Tansanian puolella Zanzibaareilla. Meitä on lähössä sinne nyt neljä tyttöä meidän ryhmästä, lisäksi kaksi lääkäri opiskelijaa Englannista ja yksi sh-opiskelija Tanskasta on jo sielllä kehen olemme tutustuneet. Toivottavasti olemme kunnossa ja saamme nauttia lomasta täysillä. Minullakin nimittäin on alkanut vatsa reistaamaan oikein tosissaan..pari viikkoa on nyt kestänyt.. eilen kävin yksityisessä sairaalassa kokeissa.. ei ollut amebaa eikä salmonellaa ainakaan. Sain antibiotit ja ripulilääkkeet sieltä.. jospa niillä alkais hellittään ja saisin kunnon loma fiiliksen päälle. 

Me ei mennäkään sillä Nairobi bussilla eka Nairobiin ja lennetä sieltä Zanzibaareille, vaan lennämme suoraan Kisumusta. Nairobin kautta nytkin menemme, mutta turvallisuus syistä maksoimme vähän enemmän lipuista, ettei tartte mennä paikallisbussilla. ainakin tulo matka olisi ollut pimeän aikaan sillä bussilla... nyt on ihan jees mieli siitä.. eipähän ainakaan tarttee jännittää. on täällä tien päällä tuo homma vähän sellaista.. te jotka olette täällä käyneet niin tiedätte!!! :) 

Olympia Okal kävi moikkaamassa meitä heti Suomen vierailun jälkeen. Hän toi meille Fazerin sinistä ja kyllähän se meni kuulkaa kuumille kiville!!!!  Olympia oli nauttinut opettaja vaihdostaan Suomessa. Eniten hän oli tykännyt KEMIN LUMILINNASTA  sekä Vaasalaisesta hotellista missä oli ollut jokaisessa huoneessa oma sauna. Hän oli viettänyt saunassa tunteja ja nauttinut aivan mahottomasti löylyistä. Hän myöskin mainitsi Tampereen näsineulan sekä vanhojen autojen museon. Ruoka oli ollut hänen mielestään Suomessa hyvää ja sitä oli ollut jokapaikassa paljon. Kaikkia Suomen opettajia hän kiitteli erinomaisesta palvelusta ja vieraan varaisuudesta.. meidän koulusta hän mainitsi erityisesti Eliisa Kursulan, joka oli pitänyt hänestä hyvää huolta. :) Olympia sanoi, ettei lakkaa ihmettelemästä kuinka meillä on kaikelle paikkansa ja kaikki on niin hyvin organisoitu ja kaikki vaan toimii niin uskomattoman hyvin. Yhdestä asiasta hän ei kuitenkaan ollut rakkaassa kotimaassamme tykännyt.. arvaatko mitä se vois olla... no niin tietenkin.. ihmisten käyttäytyminen yleisissä kulkuvälineissä ja kaduilla. Hän kysyi, että onko suomalaiset ujoja vaan mistä se johtuu, ettei ihmiset tervehdi toisia ja totisena vaan kipitetään eteenpäin... Me olemme vaan sellaisia omien urien uurtajia ja duunareita, ettei sellainen vapaa, rento, välitön kanssakäyminen vaan ole meidän juttu. Lupasimme tuoda mukanamme kukanenkin palasen tätä Kenialaista tyyliä. sellaisen hän vielä sanoi kulttuurien väliseksi eroksi, että kenialaiset ovat niin onnellisia siksi, koska he elävät. Heillä on sata syytä kuolla  joka päivä täällä mm. liikenneonnettomuuksissa tai tappaviin sairauksiin.. mutte he elävät. Miksei olla onnellinen kun elää!! 

Tänään käytiin jakamassa harjoittelupaikkoihin työpukuja ja  lääkintävehkeitä mitä meillä oli mukana ja jäljellä.( Kiitos kaikille lahjoittajille, keltä olen saaanut kaikkea tarpeellista mukaan. :) ne menivät täällä tarpeeseen) Samalla kävimme hyvästelemässä työntekijät, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä. Vähän jotenkin jännä... haikea olo! Vaikka on tosi ihanaa tulla Suomeen, mutta olen tainnut kuitenkin menettää pienen palan sydämestäni tänne Afrikkaan. Se kait on ihan ok. Olemmehan me solmineet kolmen kuukauden aikana paikallisiin ihmissuhteita ja varmasti joitakin ihmisiä tulee ikävä. 

Oikein hyvää äitienpäivää sunnuntaiksi jokaiselle äidille sinne Suomeen! 

 

Suomessa puhutaan paljon diabeetikon jalkojenhoidosta ja sen merkityksestä. Se on varmasti ihan hyvä asia, sen olen täällä huomannut... Ettei tosiaan unohtuis miks olemme täällä, niin pari kuvaa paikallisesta hoitotyöstä. Tässä potilaalla on diabeteshaava tai haavoja. Hän kysyi minulta, että mitä uskon, pääseekö hän kotiin vielä sairaalasta? Sanoin, että sitä todella toivon!!! Hoitajat kysyivät, että miten Suomessa hoidetaan tällaisia haavoja?? Pyysivät neuvoja ja haavan hoito ohjeita.. Valitettavasti en sellaisia pystynyt heille antamaan. Hoitaja raputti partaveitsen terällä kuollutta ihoa pois tuosta haavasta. Ei kovin hyvältä näytä… meinaan näissä oloissa.. Betadinea siihen kaadettiin lopuksi ja ei muuta ku kääreisiin. 

Viktor on hotellimme kattoterassin tarjoilija. Hän asuu viikot täällä samassa hotellissamme yhdessä hotellin apulaisjohtaja Johnin ja toisen tarjoilija Nicholaksen kanssa. Hän tekee 12tuntista työpäivää kuusipäivää viikossa. Hänellä on yksi vapaa päivä viikossa, joka on aina maanantai. Hän on kutsunut meidät hänen luokseen vierailulle jonain maanantaina jo kauan sitten.. nyt päätettiin toteuttaa se juttu ja todella lähdimme hänen luokseen.. kaikki jotka paikalla olivat. Kävelimme hänen asunnolleen, joka sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä hotelliltamme. Matkalla kävimme yhdessä ostamassa ruokatarpeet tuosta läheiseltä torilta. Olimme etukäteen miettineet mitä haluaisimme syödä siellä.. toivoimme chapatia, sukumawikiä, häränlihaa ja pottuja. Ostimme torilta tomaatit, sipulit, potut, sukumawikit ja porkkanoita. Kun saavuimme lähelle Viktorin ”maanantaikotia” ja kävelimme sisälle suurta Njalendan-slummialuetta, hirveä määrä lapsia huusi meille mzunku, mzunku.. eli valkoisia valkoisia… siellä valkonaamat eivät ole ihan jokapäiväinen näky. Tummia siellä oli senkin edestä. Viktorin vapaa päivän asunto oli noin 20m², sen hän jakaa yhdessä veljensä ja kahden serkkupoikansa kanssa. Asunnossa oli kaksi huonetta, eteisaulassa oli istumapaikkoja ja keskellä pieni pöytä. Makuuhuoneessa oli parisänky. Vaatteet he säilyttävät matkalaukuissa. Aika vaatimatonta siellä oli. Ei siellä ollut ainakaan yhtään mitään ylimääräistä, sen voin sanoa. Vessakin oli, siellä ulkona erillisessä rakennuksessa, perinteinen reikä lattiassa mallia.. hyvin toimii kuitenkin ja hyvä, että on sekin paikka oli olemassa kuitenkin. Veden he hakivat jostakin, emme nähneet mistä vaan jostain ne kantoivat kanistereilla sitä. Teimme sellaisilla paikallisilla trangioilla ruoan siinä pihalla. Trangiat tai pikku grillit lämmitettiin ensin hiilillä… Ari ja Maarit ainakin ihastuivat niihin pikku grilleihin, että haluaisivat tuoda sellaiset suomeen.. en tiedä pitäisköhän siitä maksaa tulli maksua.. varmaan. Lihan kävimme ostamassa slummin lihakaupasta. Eli sellaisesta kopista missä se nauta roikkuu.. J Suomessa en varmaankaan ostaisi sille haisevaa lihaa, mutta nyt olemme Keniassa ja ostettiin. Ruokaa siitä tehtiin sekä vielä syötiinkin.. ja oli muuten herkullista… eikä mitään ei tullut kellekään, vaikka vähän pelättiinkin. Oli aivan ihana katsoa kun nuoret pojat kokkaili meille ruokaa.. autoimme vihannesten kuorimisessa ja pilkkomisessa mutta muuten katselimme heidän touhuaan. Ihanan ahkeria ne olivat ja mietittiinkin siinä, että ei varmaan kukaan meistä ollut suomessa kokenut vastaavaa.. 15-20v pojat kutsuivat meidät kylään ja kokkasivat eväät melkoiselle naislaumalle unohtamatta yhtä herrasmiestämme joka on mukana.. . Olihan se hieno kokemus.. ja se ruoka… se oli sitten niin hyvää, ettei paremmasta väliä. Jokainen meistä kehui sitä ruokaa… ihan uskomattoman hyvää oli kyllä. Siinä kun söimme ulkona, niin välillä jostain ilmaantui sika sekä kanoja syömään potun kuoria ja muuta mitä ruoan laitosta tuli. Lopuksi kun itse olimme syöneet, niin paikalle ilmaantui liuta ihan nuoria poikia, jotka kävivät putsaamassa lautasemme ruoantähteistä.. joku löysi lihapalasen mikä joltakin meistä oli jäänyt ilmeisesti sitkeyden vuoksi syömättä.. se meni kuin kuumille kiville. Jotenkin minua liikutti siellä, kun ajattelin missä olimme ja kuinka söimme mahat täyteen hyvää ruokaa, samalla kun ympärillämme oli paljon nälkäisiä ihmisiä. Onneksi se rakennus oli suojaisassa paikassa, ettemme näkyneet kovin monille ihmisille. Ne slummipojat esittivät meille ennen lähtöämme tanssitaitojaan.. oli jotenkin kokonaisuudessaan liikuttava kokemus! Päivä, jota en varmaan koskaan unohda. Tässä lopuksi kuvia ihanasta päivästämme! 

Tässä Viktor ostaa meille tomaatteja

Tässä kuvassa omena nimistä kalaa.. paikallisten arkiruokaa. 

Tässä oli jonkun kodittoman koti tienvarressa matkanvarrella... nyt sieltä ei tule savua, mutta olemme nähneet että siellä todella tehdään ruokaa..

Tässä olemme tulossa sisälle Njalendan slummia

Tästä ostimme lihan ruokaamme...  lihakauppias pilkkoo paloja pienemmäksi... 

Viktorin serkku lämmittää pikku uunia... "kikoa"

Maarit ja Ari pilkkomassa vihanneksia

Mun lempparia... sukumawikiä!!! Olihan se siistiä saada itse kokkailla sitä.

Ansku kokeilee chapatin valmistus taitojaan

Chapati koostuu vedestä, jauhosta ja suolasta,,, sitten sitä öljytään eri valmistusvaiheissa ja lopuksi paistetaan runsaassa öljyssä.

chapatin paistoa... valmiina se on vähän niinkuin rasvaista rieskaa.. hyvää :)

Siinä meidän juhla-ateriamme!! 

jotain jäi kanoille ja siallekin :)

slummipojat tanssivat meille, kun saivat putsata ruoan tähteet kattiloista ja lautasilta... 

naapurin tyttökin olisi halunnut jotain syötävää meiltä... 

Tässä vielä yhteiskuva meistä kaikista. :)