1 aamua jäljellä Kenian Kisumussa. Tänään käytiin vielä Arin ja Mellan kanssa viemässä Siayaan terveisiä, hyvästejä ja vähän lahjoituksia Apondien perheelle. Herättiin viideltä ja kuudelta olimme jo bussissa matkalla Siayaan. Viiden aikaan iltapäivällä olimme jo takaisin Kisumussa. Siellä Siayassa tapettiin taas kana meidän kunniaksi.. sekkait se jotenkin aina hirvittää kun ne laittaa aina parasta pöytään vieraille täällä. Oli kiva tavata Apondit vielä kerran ja nyt on hyvä mieli lähteä matkaamaan kohti ihanaa Suomen maata.

Perjantaina kävin vielä kotihoidossa töissä kahden vapaaehtoistyöntekijän mukana. Kävimme auttamassa yhtä sokeaa miestä ja käytiin ostamassa arkku yhdelle 107-vuotiaana kuolleelle vainajalle. Oli ihan mielenkiintoista tehdä kotikäyntejä slummialueella. Lopuksi tarjosin lounaan niille työntekijöille Nyanzan sairaalan kanttiinissa. Olen tyytyväinen, että jaksoin vielä mennä, vaikka ajatukset ovat jo kovasti kotimatkassa. Nyt on aika vaikeaa enää keskittyä oikein mihinkään.. J

Matkasimme Zanzibaarien stone towniin paikallisella kulkuvälineellä Dala-Dalalla. Voi veljet, että siinä kulkupelissä oli tunnelmaa… siellä oli parhaillaan reilu neljäkymmentä ihmistä, ei toki kaikki sisällä vaan ihmisiä roikkui auton sivuissa ja loput olivat matkatavaroiden seassa auton katolla. Matka kesti reilu pari tuntia ja ihmisiä jäi välille ja saimme lisää tilaa istua siellä. yhden kylän kohdalla auto pysähtyi ja siellä oli hyvin paljon ihmisiä… minulle tuli sellainen olo, että siellä ei ollut turvallista ja toivoin että jatkaisimme pian matkaa. Maarit huomasi, että siellä oli tapahtunut jokin onnettomuus. Sellaista tajutonta veristä nuorta miestä kannettiin sinne meidän autoon. Sillä oli nenäverenvuoto, päässä reikä ja käsivarsista oli lähtenyt nahkanpaloja. Siihen keskelle lattiaa se laitettiin ja pian huomasimme, että sieltä tulee lisää potilaita.. sellainen vanha mies kannettiin sinne jolla oli vuotava haava päässä. Sen jälkeen dala dala olikin aika täynnä ja lähdimme vihdoin liikkeelle… jostain matkan varrelta poimimme ilmeisesti lääkärin kyytiin, joka otti hommat hansikkaaseen ja itsekin sain huokaista helpotuksesta. Minulla oli nimittäin sellainen olo koko ajan et mun tarttis mennä vähän auttamaan… kun kukaan ei tehnyt mitään… mutta minulla ei ollut mitään mukana, ei hanskoja ei mitään… sitten kun tietää nämä HIV prosentit täällä, niin ei paljon kiinnostanut mennä sotkeen itseä siihen vereen. No onneksi miehet saivat apua ja veimme ne sairaalaan. Se oli kiva nähdä, että ihmiset välittävät toisista ja laittavat menemään sairaalaan vahingon sattuessa.

Stone town oli tosi eksoottinen paikka. En ole mikään kaupunki tyyppi, mutta siihen kaupunkiin minä kyllä ihastuin. Kävimme maustemarkkinoilla ja kiertelimme ympäri kaupunkia. Nukuimme alkeellisessa, mutta puhtaassa hotellissa aivan ydin keskustassa. Illalla kävelimme merenrannalla ja katsoimme kun laiva lähti risteilylle. Söimme illallisella mereneläviä, jotka ovat ihan omaa luokkaansa siellä. En ole koskaan syönyt niin hyvää meriruokaa. Olimme lomalla! J

Yksi asia jäi vähän harmittaan.. ku ostin yhdeltä simpukka mieheltä sellaisen sateenvarjon, missä luki Zanzibar ja se oli hieno.. niin se jäi sinne Dala-dalaan… sniif.. mut onneksi se oli vaan santikka!

Tässä muutama kuva Zanzibaareilta...

reppureissaajat menossa ekaan hotelliinsa... :)

Rantapoika seuraa vailla... nuita oli siellä aika paljon ja kovasti olisivat halunneet keskustella.

olemme lähdössä snorklausretkelle tässä. Saimme lounaaksi tuona päivänä saaressa kuningaskalaa.. njam

Tässä näkymä siitä ihanan hotellin parvekkeelta... :) ihan mieletön paikka.

meriravintola.. 

kauppa

katunäkymää saaren itäpäästä

Dala-dala mistä kerroin... :) 

Maarit stone townin hotellissamme... 

Nyt viimeisen viikon Kisumussa olen ottanut rennosti. Olemme käyneet kivoissa paikoissa, missä vielä olemme halunneet käydä. Olen myös viettänyt aikaa Afrikkalaisten ystävieni kanssa. Tietenkin aikaa on myös mennyt pakkaamiseen ja ”mitä otan, mitä jätän” –sumplimiseen. Nyt on mukana mitä on ja on jätetty mitä on. 18 tunnin päästä olemme jo kotimatkalla. ei oikeasti tajua. Tunteet on nyt kyllä aika sekavat, täytyy sanoa. Toisaalta aika haikeat, mutta yhtä aikaa niiiin kutkuttavan onnelliset. Onhan se pakko fiilistellä nyt vähän… että on kerta kaikkiaan vaan niin niin niin erityisen mahtava lähteä Suomeen.. sinne suomen kesään… olen valmis!!! Olen valmis!!! Haluan kotiin!! Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joskus jonain päivänä löydän itseni uudelleen Afrikasta. J Erittäin paljon kiitoksia henkisestä tuesta, mitä oon saanu tälle keikalle teiltä kaikilta! se on oikeasti kantanut täällä niin monessa tilanteessa. Nähdään suomen suvessa! -S

Me ei mennäkään sillä Nairobi bussilla eka Nairobiin ja lennetä sieltä Zanzibaareille, vaan lennämme suoraan Kisumusta. Nairobin kautta nytkin menemme, mutta turvallisuus syistä maksoimme vähän enemmän lipuista, ettei tartte mennä paikallisbussilla. ainakin tulo matka olisi ollut pimeän aikaan sillä bussilla... nyt on ihan jees mieli siitä.. eipähän ainakaan tarttee jännittää. on täällä tien päällä tuo homma vähän sellaista.. te jotka olette täällä käyneet niin tiedätte!!! :) 

Olympia Okal kävi moikkaamassa meitä heti Suomen vierailun jälkeen. Hän toi meille Fazerin sinistä ja kyllähän se meni kuulkaa kuumille kiville!!!!  Olympia oli nauttinut opettaja vaihdostaan Suomessa. Eniten hän oli tykännyt KEMIN LUMILINNASTA  sekä Vaasalaisesta hotellista missä oli ollut jokaisessa huoneessa oma sauna. Hän oli viettänyt saunassa tunteja ja nauttinut aivan mahottomasti löylyistä. Hän myöskin mainitsi Tampereen näsineulan sekä vanhojen autojen museon. Ruoka oli ollut hänen mielestään Suomessa hyvää ja sitä oli ollut jokapaikassa paljon. Kaikkia Suomen opettajia hän kiitteli erinomaisesta palvelusta ja vieraan varaisuudesta.. meidän koulusta hän mainitsi erityisesti Eliisa Kursulan, joka oli pitänyt hänestä hyvää huolta. :) Olympia sanoi, ettei lakkaa ihmettelemästä kuinka meillä on kaikelle paikkansa ja kaikki on niin hyvin organisoitu ja kaikki vaan toimii niin uskomattoman hyvin. Yhdestä asiasta hän ei kuitenkaan ollut rakkaassa kotimaassamme tykännyt.. arvaatko mitä se vois olla... no niin tietenkin.. ihmisten käyttäytyminen yleisissä kulkuvälineissä ja kaduilla. Hän kysyi, että onko suomalaiset ujoja vaan mistä se johtuu, ettei ihmiset tervehdi toisia ja totisena vaan kipitetään eteenpäin... Me olemme vaan sellaisia omien urien uurtajia ja duunareita, ettei sellainen vapaa, rento, välitön kanssakäyminen vaan ole meidän juttu. Lupasimme tuoda mukanamme kukanenkin palasen tätä Kenialaista tyyliä. sellaisen hän vielä sanoi kulttuurien väliseksi eroksi, että kenialaiset ovat niin onnellisia siksi, koska he elävät. Heillä on sata syytä kuolla  joka päivä täällä mm. liikenneonnettomuuksissa tai tappaviin sairauksiin.. mutte he elävät. Miksei olla onnellinen kun elää!! 

Tänään käytiin jakamassa harjoittelupaikkoihin työpukuja ja  lääkintävehkeitä mitä meillä oli mukana ja jäljellä.( Kiitos kaikille lahjoittajille, keltä olen saaanut kaikkea tarpeellista mukaan. :) ne menivät täällä tarpeeseen) Samalla kävimme hyvästelemässä työntekijät, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä. Vähän jotenkin jännä... haikea olo! Vaikka on tosi ihanaa tulla Suomeen, mutta olen tainnut kuitenkin menettää pienen palan sydämestäni tänne Afrikkaan. Se kait on ihan ok. Olemmehan me solmineet kolmen kuukauden aikana paikallisiin ihmissuhteita ja varmasti joitakin ihmisiä tulee ikävä. 

Oikein hyvää äitienpäivää sunnuntaiksi jokaiselle äidille sinne Suomeen! 

Tässä Viktor ostaa meille tomaatteja

Tässä kuvassa omena nimistä kalaa.. paikallisten arkiruokaa. 

Tässä oli jonkun kodittoman koti tienvarressa matkanvarrella... nyt sieltä ei tule savua, mutta olemme nähneet että siellä todella tehdään ruokaa..

Tässä olemme tulossa sisälle Njalendan slummia

Tästä ostimme lihan ruokaamme...  lihakauppias pilkkoo paloja pienemmäksi... 

Viktorin serkku lämmittää pikku uunia... "kikoa"

Maarit ja Ari pilkkomassa vihanneksia

Mun lempparia... sukumawikiä!!! Olihan se siistiä saada itse kokkailla sitä.

Ansku kokeilee chapatin valmistus taitojaan

Chapati koostuu vedestä, jauhosta ja suolasta,,, sitten sitä öljytään eri valmistusvaiheissa ja lopuksi paistetaan runsaassa öljyssä.

chapatin paistoa... valmiina se on vähän niinkuin rasvaista rieskaa.. hyvää :)

Siinä meidän juhla-ateriamme!! 

jotain jäi kanoille ja siallekin :)

slummipojat tanssivat meille, kun saivat putsata ruoan tähteet kattiloista ja lautasilta... 

naapurin tyttökin olisi halunnut jotain syötävää meiltä... 

Tässä vielä yhteiskuva meistä kaikista. :) 

Huomenaamuna enään 30 aamua jäljellä... pyörähtää viimeinen kuukausi käyntiin. Äkkiä se aika nyt mennee. Jotenkin koko ajan alkaa mennä paremmin ja nopeampaa aika täällä. Olemme tietenkin tähän mennessä jo tottuneet tähän ilmastoon, ruokaan, kulttuuriin ja kaikkeen täällä... Mutta tuohon kerjäämiseen täällä ei totu. Minulla niin välillä säälittää nuo kerjäläiset ja haluaisin niille kaikille antaa..pittää vaan ajatella, ettei voi maailmaa pelastaa..ja panna silmiä kiinni siltä mitä näkee..koska muuten ne oppii siihen että valkoinen antaa rahaa. ei kannata opettaa. Välillä tuntuu, että ne luulee että meillä kasvaa puussa setelit. Mutta kyllä minä yhtenä sunnuntaina sorruin ja annoin yhelle mummolle vähän rahaa, mulla niin särki sydäntä kun se ojensi sitä ruttuista kättä ja oli niin säälittävän näköinen.. näytti mahaa et ruokaa pitäis saada. työnsin vaivihkaa 20centtiä sen kouraan. Mummo katsoi nöyrästi kiitollisena ja teki ristin merkin. Lausahti perään, että Jumala sinua siunatkoon!

Tänään oltiin työharjoittelupäivän jälkeen Iinan kans altaalla. Oli kivaa uida ja ottaa rennosti, Syötiin siellä altaalla.. tilasin pippuripihvin ja oli niin suolaista, että oli kokilla varmaan lörähtänyt koko suolapurkki siihen ruokaan. Naurettiin et nyt on ainakin viikon suolot tankattu. Iina tilasi kanan lihaa ilman luita ja hänellekin tuli niin suolainen kanan liha, että kylläkkait sillä jäi syömättä se.Harmi. Minä vedin väkisellä ja on kyllä janottanut koko illan.. toista litraa mennyt jo ihan janoon.

Maurice kävi Kisumussa iltapäivällä. Sillä oli mennyt moposta akku huonoksi niin kävi ostamassa uuden ja oli ostanut uudet renkaat samalla. Sanoi, että nyt on taas niinkuin uusi mopo olisi, että kelpaa kyytitä ihmisiä taas. :) Annoin sille taas läjän niitä tyhjiä 5l vesipulloja mukaan sinne maalle. Kylläkkait siellä pittää maalla vielä yks keikka heittää, ennen kuin palaan suomeen. Pittäähän ne ystävät käydä hyvästelemässä, eihän sitä niin vaan voi pois täältä lähteä. Arin vaimo on tulossa tänne parin viikon päästä niin varmaan sitten niitten kanssa ehkä käyn siellä. will see.. 

Siellä suomessa vaihdetaan kesärenkaita alle.. niinhän se minäkin vaihtaisin. Mulla ne saa odottaa vielä kuukauden siellä. Onkait se makia varmaan ajaa autolla kun täältä pääsee. Olen miettinyt, että miten sitä enää osaa edes ajaakaan.. tuntuu, ettei ole niin pitkään aikaan ajanut. Onneksi siellä on tosiaan kesäkelit sit ku tuun niin ei tartte liirailemaan tulla. :) Niin ja Ellu kertoi eilen skypessä, että sinne on tullut jääteläutoon takaisin se turkinpippurijäätelö!!!!! ja se kun on minun herkkujäätelöä ja voitteko kuvitella sitä on nyt minun pakasteessa odottamassa!!!!!!!!!! :)  :) :) Slurps!!!!! Jos et ole maistanut sitä vielä sinä joka luet tätä, niin osta, maista ja NAUTI!!! oi että, vaihdetaanpas puheenaihetta...

Huomenna tosiaan aamusta lähdemme sinne kakamekan sademetsään. Vähän erilainen pääsiäinen nyt taas. Varmasti ikimuistoinen tästäkin tulee. mutta mutta.. minun puolesta oikein hyvää pääsiäistä sinne Suomeen! Toivottavasti säät hellii sielläkin ja saatte nauttia kauniista kevätpäivistä.  -S

 Viikko on taas vierähtänyt mukavasti täällä Keniassa. Viimeviikonloppu oli viimeinen yhteinen viikonloppu yhdessä Anu-opettajamme kanssa. Päätimme tehdä jotain kivaa yhdessä ja lähdimme Nakurun luonnonpuistoon yöksi. Poikkesimme eräällä teetilalla sinne mennessä. Kävimme tutustumassa tee viljelyksiin, sekä tee tehtaaseen. Ostimme sieltä tuoretta aitoa Kenialaista teetä kotiin tuliaisiksi. Matka oli vaihderikas jälleen kerran…. toisesta pakettiautostamme nimittäin katkesi etuakseli ollessamme kapealla, jyrkällä, kivikkoisella, möykkyisellä ja kuoppaisella vuoristotiellä. Sinne se akseli tippui maahan. Siellä vuoritiellä käveli vastaan mustia ja valkoisia lampaita.. nähtiin myös aaseja kuormiensa kanssa. Ilma oli lämmin ja raikas.. siellä oli helppo hengittää ja henkeä salpaavat maisemat. Nautimme kaikki siellä olosta, vaikka yhteen autoon ahtaminen hirvittikin. Olihan se paku täynnä ku mentiin kaikki 11 sinne matkatavaroineen. Tunnelma oli tiivis, mutta onnellinen. Olimme kaikki kaivanneet vähän maisemien vaihtoa raskaiden harjoittelupäivien vastapainoksi. Se Hiace mikä hajosi, oli nelivetoinen, tämä mikä jäi jäljelle, oli takavetoinen peli. Täytyy sanoa, että kerran, jos toisenkin, hirvitti siellä sen kyydissä matkustaminen!  Kuskimme kävi välillä tarkistamassa auton pohjaa, kun se oli raapinut aika railakkaastikin välillä sitä maata ja kiviä… tueksi ja turvaksi hän laittoi kivet renkaiden taakse siksi aikaa..ettäs siinä oli kuskin luotto käkkäriin. Yritimme vetää syvään henkeä ja olla ihan rennosti siellä autossa, sillä mitä se jännittäminen auttaisi… vaikka tie näytti koko ajan vain huononevan entisestään. Ei kestänyt yhtään ajatella pudotuksia sinne alas vuorelta. Tämä oli sitten se oikopolku mikä kannatti ajan säästämiseksi ajaa… pääteitä pitkin ajamalla olisimme varmaan olleet ennen perillä, mutta eikö se ole niin, että jännitys kuuluu safareihin ja se että jäädään kiinni autolla ja mietitään miten sitä irti päästäis!!!! J J ja olihan se mielenkiintoisempaa ylittää vuori.

Perille päästyämme koimme iloisen yllätyksen.. luonnonpuistoon olisi päässyt opiskelijahintaan jos olisi varannut liput kaksi viikkoa aikaisemmin. Koska olimme myöhässä siitä, jouduimme maksamaan täyden aikuisen hinnan eli 60USD. Ihania sääntöjä ne on keksinyt.. 25USD olisi ollut opiskelijakortilla kaksi viikkoa etukäteen varattuna. Kirjoitan tämän siksi, että jos joku on tulossa tänne, niin nyt tiedät ainakin sen Nakurusta. Pitää kertoa omat virheet niin ei muut tee perässä samoja… eikö vaan.

Meillä oli siellä jonkinsortin omatoimihotelli keskellä luonnonpuistoa. Sinne mahtui käsittääkseni yhteensä 15 ihmistä ja niin siellä meidän lisäksi olikin vain kaksi poikaa jotka olivat saksasta ja hollannista, sekä yksi pariskunta Saksasta jotka asuvat Ugandassa. Meillä oli käytössä kolme huonetta, Arille oma huone ja meille tytöille oli kuuden ja kolmen hengen huoneet. Meillä oli käytössä kolme suihkua ja oma keittiö, mistä löytyi kaasuhella, jääkaappi, mikro ja hanasta tuli vettä!!! J mahtava paikka… J Oli niin luxusta käydä suihkussa mistä tuli kunnolla ja vielä lämmintä vettä!!! En olisi halunnut tulla ollenkaan sieltä pois…mutta oli sen jälkeen kyllä ihanan puhdas olo. olimme yhdessä suunnitelleet mitä kokkailemme siellä ja sitten kokkailtiin illalla ja aamulla ennen safarille lähtöä. Illalla siellä oli säkkipimeää ja hyvin lämmintä… Heinäsirkat siritti tosi mahtavasti kuorossa ja taivas oli täynnä tähtiä. Luonnonrauha. Nautimme kaikki täysillä siellä olosta. Iltapalalla meillä oli ainakin yksi seuralainen siellä joka näyttäytyi… J

Tässä jotain kuvia Nakurun luonnonpuistosta

Hyeena

tässä vielä yks kuva kotimatkalta... 

Vielä pikku katsaus harjoittelukentälle... Eilen kävin tutustumassa Katriinan kanssa lasten syöpäosastoon. Siellä oli onnellinen tilanne kun ei ollut kuin neljä potilasta paikalla ja kaikilla oli sama sairaus Burkitsin lymfooma. Ne lapset olivat äitiensä kanssa siellä osastolla. Hoitona heille annettiin kerran päivässä multivitamiini, foolihappo ja rauta. Lapset olivat erittäin hyväkuntoisia ja me vähän ihmeteltiin mitä ne siellä tekee. Kuulemma eivät voi olla kotona sen vuoksi, ettei äideillä ole varaa maalta kuljettaa lapsiaan sairaalaan jatkuvasti niin ne ovat siellä sitten koko ajan. keskiviikkoisin he saavat sytostaatteja joita täällä on neljää olemassa. Ne ovat Doxorubisin, Cyklophosphamide, vincristin ja Methotrexate. otin ylös miten ne täällä niitä antaa niin ihan mielenkiintoista suomessa sitten verrata että onko samanlaista... heillä on amerikkalainen lääkäri Ann, joka kulkee maalla kylissä ja etsii näitä Burkitsin lymfooman alkuvaiheessa olevia lapsia... kuulemma etenkin malaria alueilla niitä tapaa enemmän.. jos alkuvaiheessa löydetään niin hoidot auttaa paremmin kuulemma. Se Ann antaa niille puhelimen kautta ohjeita lääkehoidon toteuttamisesta lapsille. Se oli kiva kuulla. Mutta sytostaatit ovat niin kalliita, ettei paikalliset pysty lapsiaan hoitamaan muuta kuin lahjoitusten turvin. Jos ei kukaan ole lahjoittanut sytostaatteja niin ei saa sitten hoitoa. Oli ihan kiva käydä siellä ja ne lapset oli todella rakkaita.

Nyt meillä on viikonloppu ja tämä viikonloppu me otetaan ihan rennosti, Tänään olin aamusta puhelimessa ystäväni kanssa suomeen ja sitten otin pyöräpojan Milimani hotellin uima-altaalle. siellä oli myös Iina, Katriina ja Ari. Otettiin aurinkoa ja uitiin siellä aika likaisessa ja kakalle haisevassa vedessä, mutta se oli ihan ok kun otti suihkun ennen ja jälkeen, Oli kiva päivä. Tuntuu ihan oikealta vapaa päivältä. Huomenna mennään varmaan aamusta käymään kirpparilla ja sitten jotain rentoa vaan taas... Meille on nyt tullut postia verkoston johdolta että on ulkonaliikkumiskielto. Jos menee ulos niin saa tulla suomeen t¨äältä. säännöt ei ole meidän kiusaksi, vaan meidän turvallisuuden vuoksi. Minusta tämä uutinen oli hyvä, koska olisi erittäin ikävää jos jollekkin sattuisi jotain pahaa täällä. Ansku on ollu nyt aika huonossa jamassa... aamulla sillä oli ollut 40kuumetta ja ihan vetelä olo. Ovat olleet koko päivän sairaalassa ja siellä anskulle oli tiputettu kaksi litraa keittosuolaa... verikokeiden perusteella hänen veressä on tulehdus ja paikalliset lääkärit epäilee amebaa tai ovat sanoneet että se on ameba.. mut en tiedä sitte. Oli saanut kaksi antibiottia mukaan. toivottavasti toipuu, täällä ei varmasti ole kiva olla kipeänä. Oli ne yrittänyt että sen olis pitänyt jäädä osastolle seurantaan, mutta se oli puhunut ne siellä ympäri että pääsi hotellille yöksi. Aika tutuksi meidän porukalla on tullut tuo Aga-hospitalkin... toivottavasti en sinne itse joudu, eikä enään muutkaan ryhmästämme. Ensi viikolla taas harjoittelut pyörii normaalisti ja viikonloppuna olemme suunnitelleet vähän reissua kakamegan sademetsään. siellä maksaisi vitosen yö jossain bandamajassa ja siel on jotain hienoja putouksia kuulemma.. pitäs käydä lukeen netistä enemmän siitä mitä sielt löytyy. Varmaan ihan mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.. se taitaa olla Afrikan ainut sademetsä mitä on jäljellä jos olen oikein ymmärtänyt. Oikein mukavaa viikonloppua sinne ihanan keväiseen suomeen teille kaikille! Täällä on kaikki hyvin ja päivät hupenee käsistä... 36aamua jäljellä. :) 

Kävimme tänään paikallisella kirpputorilla. Löysin sieltä muutamia kivoja hameita. Muuten ne pelastusarmeijan avustuskontit tulevat sinne torin laidalle ja paikalliset varmaan niitä kontteja ostaa ja sitten laittavat kamppeet myyntiin siellä torilla. Nyt ymmärrän miksi täällä on kaikilla niin hienot vaatteet päällä... kun he saavat ne niitä mm.meiltä suomesta. Oli huumori kiertää niitä kojuja, kun  osalla oli jenkkimerkkisiä vaatteita ja osalla italialaisia,.. tiesi aina minkä maan avustusvaatekasan kukin myyjä oli saanut myyntiin. Olis mielenkiintoista nähdä se avustuksien kulkuprosessi tänne... Minua oksettaa tämä korruptio täällä. Mikään ei mene perille sinne mihin ne on tarkoitettu. Ei mikään. Kävimme perjantaina siellä orpokodissa askartelemassa niiden orpolasten kanssa kortteja, sillä tarkoituksella, että olisimme myyneet niitä kortteja ja antaneet rahat sinne... olimme aikaisemmin vieneet sinne kyniä, värikyniä, terottimia, saksia jne... kaikki oli poissa. Opettaja sanoi vain ettei ne ole täällä enään. :( niin... missähän ne sitten on?? oiskohan ope vienyt kotiinsa ne omille lapsilleen??? This is Africa! Jätimme ne kortit niille lapsiraukoille.. jospa ne edes hetken saisivat pitää niitä käsissään, kun näimme miten ne merkitsivät heille. Huomenna takaisin työharjoitteluun sinne sisätautien osastolle...  

Harjoittelu sisätautien osastolla

Olen nyt harjoittelemassa Nyanza Provincial General Hospital nimisessä sairaalassa sisätautien vuodeosastolla. Paikka on erittäin mielenkiintoinen ja meillä on siellä hyvin paljon ja hyvin sairaita potilaita. Tällä hetkellä paikalla on vajaat 60potilasta, mutta se on kuulemma vähän, sillä toisinaan lukema nousee aina 100potilaaseen saakka.. silloin kaikille potilaille ei riitä sänkyjä, joten he jakavat sänkyjä keskenään. Osa potilaista saatetaan laittaa myös lattialle nukkumaan. Olin hyvin iloinen kuullessani, että vanhat sairaalasängyt, mitkä osastolla ovat… ovat tulleet Suomesta lahjoituksena tänne!!! J Täällähän ei ole erikoisaloja jokalähtöön, niin kuin suomessa, joten meilläkin on hyvin laajakirjoista se sairauksien määrä siellä. Potilailla on Malariaa, Tuberkuloosia, keuhkokuumetta, aivokalvontulehduksia, ruokamyrkytyksiä, ripulia, sydänkipuja, korkeita verenpaineita, ärtyneitä suolistoja ja niihin liittyviä erilaisia tulehduksia, anemiaa, HIV:tä jne.. nuita on siis tullut vastaan jo tässä ensimmäisen parinpäivän aikana. Täällä on siis infektiot ja trooppiset sairaudet kaikki yhdellä osastolla.

Olin iloinen kun näin, että osastolla on laadittu päivärytmi.. se on kutakuinkin tällainen:

7.30 Raportti aamuvuorolaisille

8.00 vuodepesut ja lakanoiden vaihto

9.00 lääkkeiden anto potilaille

9.30 lääkärinkierto

10.30 tee tarjoilu

11.30 vitaalielintoimintojen seuranta vakavasti sairaille (verenpaine, pulssi, lämpö, hengitys frekvenssi) HIV testi potilaille, joille sitä ei vielä ole tehty

12.30 vuoronvaihto, raportti iltavuorolaisille

13.00 lounas

13.00-15.00 vierailuaika

15.00 lääkkeiden anto potilaille

16.00 tee tarjoilu potilaille

17.00 vitaalielintoimintojen mittaus vakavasti sairaille

18.00 päivällinen

18.30 vuoron vaihto, iltavuoro antaa raportin yököille

21.00 lääkkeiden anto potilaille

05.00 vitaalielintoimintojen mittaus

06.00 aamupala potilaille

6.30 raportin kirjoitus

Lisäksi osastolla on erityisohjelmia: jotka liittyvät lääkkeiden ja i.v nesteiden tilaukseen ja lääkärin kiertoon. Tänään olin aamusta raportilla. Yöllä oli kuollut kaksi potilasta, joita eilen hoidin. Yökkö sanoi, että toisella oli ehkä nestehukka, eikä sille eilen aloitettu iv-nesteytystä, koska oli päätetty seurata vielä yksi päivä. Tänään ei tarttenut enää aloittaa nesteitä. Ennen kuin lähdimme potilaiden luokse, oli raportin lopuksi yhteinen rukous. Yksi hoitajista luki rukouksen, jossa pyydettiin Jumalalta voimia tähän työhön ja apua sairaille sairauksista paranemiseen. Minusta se oli aika liikuttavaa, sillä totuushan on, ettei näiden ammattitaito, eikä lääkkeet riitä parantamaan näitä ihmisiä. He vain yksinkertaisesti kuolevat pois. Kyllä tämä on niin uskomaton kokemus, etten osaa kertoa. Kun lähdimme kiertämään osastolle, laitoimme maskit päähän, pesimme kädet, panimme hanskat käteen ja keräsimme lakanoita ja vilttejä rullakärryyn. Alku oli siis ihan asianmukaista. Täällähän on siis melkein joka toisella keuhkotuberkuloosi, joten maskeja on hyvin tärkeä käyttää varsinkin vuodevaatteita käsiteltäessä. Suomessahan tubipotilaat on ilmaeristyksessä ja se hoito on pikkusen eriä kuin täällä, mutta verrata ei voi, eikä kannata. Minulla oli itsellä vielä muoviessu työvaatteiden yllä suojaamassa. Osastolta kysyivät, eikö minulla olisi heillekin asti niitä muoviessuja. Onhan niitä mukana, täytynee viedä sinne niitä. Tarpeeseen menevät. Onkohan täällä ergonomia opetusta, ainakaan sänkyjä ei nostettu kun lakanoita vaihdettiin… minä nostin aina jos vain kerkesin pumppaamaan sänkyä ylöspäin. Potilas käskettiin naapurin sänkyyn odottamaan että hänen vuoteensa voidaan pedata. Osa oli niin huonossa kunnossa, ettei pysynyt ollenkaan pystyssä, vaan heidät piti auttaa siksi aikaa sinne naapurin sängylle. Yhdelläkin oli 41.1° kuumetta, mutta ei muuta kuin kaverin viereen vaan odottamaan. Osastolla on kaikki 14-vuotiaasta ylöspäin olevat potilaat. Aamukierros oli todella hikinen, olin aivan yltäpäältä märkänä, sillä osastolla ei ole minkäänlaista ilmastointia ja minulla oli vielä se muoviessu maskin lisäksi. Osastolla haisee siinä kuumassa kosteassa ilmassa pissa, veri ja hiki ja sellainen tunkkainen märkähaavan haju. Eli aika kuvottava. Siellä ei todellakaan voi syödä työpäivän aikana mitään, eikä kyllä juodakaan saata, joka on kyllä hyvä sillä ei tule myöskään vessahätä. Sinne vessaan ei nimittäin tee mieli mennä asioimaan. no, jokatapauksessa…syödä ehtii illallakin. Siellä ei edes ole onneksi näläntunnettakaan. Kun homma oli tehty, siellä pestiin asianmukaisesti kädet saippualla. Itse panin taskusta vielä käsidesiä. Kyllä heilläkin siellä oli pumppupullo käsidesiä, mutta he eivät kovin vähällä sitä käyttäneet. Sitten lähdimme kiertämään lääkärin mukana potilaita. Minua ihmetytti kun kellään ei ollut maskeja siellä enää päässä. ei lääkäreillä, eikä hoitajilla. Soitin omalle opettajalleni ja keskustelin asiasta, koska olen oppinut suomessa, että keuhkotuberkuloosi tarttuu pisaratartuntana jos sairastava potilas yskii. On kait minullakin vissiin rokotus sitä vastaan, mutta hirvitti olla siellä ilman maskia, kun joka puolelta kuului yskimisen ääniä. Tulimme siihen tulokseen, että vaikkei kukaan muu käytä, minä käytän. Tämä on myös valistustyötä samalla heillekin. Kyllä heillä siellä on hienot plakaatit seinillä tubin ennaltaehkäisystäkin, mutta eivät kuitenkaan toimi ohjeiden mukaan. Harmillista. Keskustelin raportilla aiheesta, kerroin miten tärkeää olisi suojautua. Heitä lähinnä nauratti minun huolestuneisuus aiheesta, mutta sanoivat että voin hyvin käyttää jos minusta siltä tuntuu. Itse he kuulemma rakastavat potilaita enemmän kuin itseään, joten he eivät suojaudu maskeilla. Se on tietenkin potilaista pelottavan näköistä, mutta kerron heille jos saan heiltä katseita. Hoitajat kertoivat, ettei täällä voi missään välttyä tuberkuloosilta, sitä on kaduilla, kaupoissa, busseissa, tuk-tukeissa, joka paikassa täällä. Minulle tuli taas sellainen olo, että jos vain selviän hengissä täältä suomeen, niin muistan kyllä olla kiitollinen kaikesta.

Kieltämättä viimeviikkoina on ollut vähän koti-ikävää sen Maritan suomeen lähdön jälkeen. Jotenkin ehkä koko porukallamme on hieman alavirettä ollut ilmassa. Onneksi se ei tule kaikille yhtä aikaa ja meillä on hyvä porukka, edelleen. Tsempataan toisia kun toinen ei jaksais olla täällä. Uskon, että meillä jokaisella tuntuu välillä, et jos pääsis suomeen lentävään koneeseen, olisin heti valmis lähtemään. Mutta ne tunteet onneksi tulee ja menee. Kuitenkin me olemme sisukkaita varmasti jokainen ja vedetään loppuun kunnialla tämä kv-vaihto. Vietimme viime viikonloppuna ihanat vapaapäivät rentoutuen Anu-open ja muun ryhmän kanssa. Lauantaina olimme kivalla hotellilla uima-altaalla lekottelemassa viktoriajärven rannalla.

Sunnuntaina kävimme tuossa läheisessä kirkossa, taisi olla Anglikaaninen. Hieman eri meininki oli kirkonmenoissa kuin mitä olen suomessa tottunut, mutta ihan mahtava kokemus joka tapauksessa. Siellä oli sellainenkin kohta ohjelmassa, että jos sinulla on tunne, että Jumala on antanut sinulle erityistaidon tai kyvyn minkä haluat esittää seurakunnalle niin tule rohkeasti sakastiin kertomaan siitä. Yks tyttö varmaan oli käynyt siellä, kun ohjelman siinä kohdassa sellainen nuori tyttö meni kertomaan suuhygieniasta sinne eteen. Hän kertoi, että jos tulee reikiä hampaisiin, niin vika ei ole suussa vaan bakteereissa jotka asuvat suussa. Hän kehotti pesemään hampaat aamuin illoin hammastahnalla joka häätää pöpöt pois. J antoi sitten lopuksi papille hammastahnan mitä esitteli seurakunnalle siellä edessä.

Nyt vielä vähän tuntuu tuo harjoittelupaikka.. olen ottanut joka päivä pienet nokoset työn jälkeen, olen ollut niin poikki. Ehkä se on enemmän henkistä ja onkin, mutta joka tapauksessa. Uskon, että kun pannaan aikaa, niin tunteetkin tasoittuu ja tähän tottuu täällä. Tai sitten ei totu.

Sadekauden tullessa tänne on alkanut tulemaan enemmän nuita kuusi ja kahdeksan jalkaisiakin. Meidänkin vessassa vilisee yöllä torakoita ja niitä on ollut jopa meidän keittiössäkin. Eilen olin kattoterassilla illalla puhelimessa, niin sellainen iso hämähäkki käveli käsivarttani pitkin, en tiedä mistä niitä tulee, mutta en ainakaan pidä niistä!!! Olen aika kyllästynyt noihin elukoihin kun ei missään saa olla rauhassa, ettei joku kävele jossain. Se on kaikkein ilettävintä, kun ne tunkeutuu puseron sisään ja olet tuolla ihmisten keskellä. Eilen kyllä kiljuin ja puhelinkin tippui sinne sementtilattialle. Mutta kyllä niihinkin varmaan vielä tottuu. J on täällä silti ihan ihanaa olla kaikesta huolimatta. Tämä kokemus varmasti kasvattaa minua paljon. 54 aamua jäljellä tätä elämysmatkailua!! niin, että ihanaa olla täällä, mutta vielä ihanampaa tulla suomeen kesäksi!!J

P.S. täällä pääsis aika helposti naimisiin. Varmaan jokapäivä olis joku kaveri viemässä vihille. Yksikin lupasi ostaa sata lehmää isälleni, jos vain suostuisin hänen kosintaan. mutta ethän suutu kun sanon, että mielummin vanhapiika kuin Kenialaisen miehen kanssa!!! Tietenki käy vielä niin ku tällaisia menen uhittelemaan.. mutta niin rehellisesti sanottuna ajattelen kuitenkin. J mä oon liian tsäpäkkä en mä ikinä jaksais odotella nuita….. ok mut terkkuja sinne suomeen ja toivottavasti pääsette vielä nauttimaan keväisistä hiihtokeleistä!! Morjensta!!! 

Laitan vielä lopuksi vähän kuvia sieltä sun täältä... torimeininkiä jne

Tässä vielä kuvia Kiphoce Kenon tyttären luona vierailusta. Laitoimme siellä Kenialaista ruokaa yhdessä edellisenä viikonloppuna ja kivaa oli. 

Tilapian perkkausta paikalliseen tapaan, ;) 

Kyllähän mekin suomitytöt osataan leipoa patatileipää... :) 

siellä on tilapiat upporasvassa paistumassa... :)

Käsien pesu on tärkeää ennen aterioimista. 

Ja sitten koitti vihdoin herkutteluhetki!!! :) 

NJAMI NAMMMM!!! 

Kuka muistaa miehen?? :)